|
Seuran täyttäessä 120 vuotta laadittiin juhlavuoden kunniaksi kirja, joka on myynnissä 40 euron hinnalla.
Kirja on Pekka Lehmuskallio - Jarmo Salo:
Purjehdus on juhlaa, Rauman Purjehdusseura 1879-1999
250 s. yli 300 kuvaa, ISBN 952-91-0792-7

|
|
|
aloitettiin sodan jälkeen. Sitä vauhdittivat seuraan hankitut kymmenen Eka-jollaa ja Hai-veneet.. 1960-luvulla tulivat Optimistit, joilla seuran juniorit menestyivät ja menestyvät vieläkin niin valtakunnallisissa kuin kansainvälisissäkin kilpailuissa. Myös OK- ja Eurooppa-jolla ovat olleet menestyneitten junioreitten veneluokkia. |
|
1920 -1930-luvut oli moottoriveneitten vuosikymmeniä. Niillä pääsi kanaalia pitkin mukavasti huviloihin, saaristoon ja ulkomaillekin, lähinnä Viroon ja Tukholmaan. Ensimmäiset dokumentoidut moottoriveneitten nopeuskilpailut pidettiin v 1915 ja sen jälkeen sota-aikaa lukuun ottamatta lähes vuosittain 1960-luvun puoliväliin asti. Nykyisten mv:n merikilpailujen varhaisasteet, tarkkuusajot, aloitettiin v. 1939. Seurassa on edelleen moottoriveneitä. |
|
|
Veneitten talvitelakointia varten rakennettiin seuralle ensimmäinen telakka Kolmannen Petäjäksen itäkärkeen v. 1956. Kun se jäi Hollmingin laajennuksen alle, siirrettiin seuran telakka nykyiselle paikalleen Toiseen Petäjäkseen, niin että ensimmäisen kerran veneet telakoitiin tänne syksyllä 1980. |
|
Seura perustettiin suvisten kilpapurjehdusten järjestämistä varten. Erityisen innokkaasti purjehdittiin alkuvuosikymmeninä kilpaa 1880-luvulla ja aivan 1900-luvun alussa. 1880 -1935 oli kilpailuissa usein myös allmoge-luokka. Varhaiset kilpapurjehdussäännöt ovat seurahistoriikin sivulla 88. Kuuluisin kilpapurjehdus oli komeasta kiertopalkinnosta käyty Enskär-Valkeakari-kaksinkamppailu. Sodan jälkeen kilpapurjehdus elpyi. Erityisesti RPS:n hai-veneet menestyivät ja voittivat Suomenmestaruuksia. Myös H-, H-35-, Kansanvene-, IOR-, Scandicap- Lys- ja IMS-luokissa raumalaisilla on ollut menestyneitä veneitä. Vuosikilpapurjehdus on järjestetty lähes koko seuran olemassaolon ajan, 24 ja 12 tunnin purjehduksia kilpailtiin vuosikymmeniä.
RPS:n nykyisin järjestämistä vuosittaisista kilpailuista mm. Rauman Matala aloitettiin 1964, Rauma Sea Race purjehdittiin ensi kerran v. 1975 ja Raumanmeren mestaruuskilpailu 1985. |
|
|
|
|
<< Alkuun < Edellinen 1 2 Seuraava > Loppuun >>
|
|
Sivu 1 / 2 |